Usein kysyttyä aurinkoenergiasta

Onko Suomessa mitään järkeä hankkia aurinkopaneeleita, kun aurinkokaan ei paista?

Kyllä vaan. Suomessa aurinko paistaa merkittävästi maalis- ja syyskuun välisenä aikana. Jokaista neliömetriä kohden aurinko säteilee Etelä-Suomenkin korkeudella noin 1000 kWh vuodessa, eli saman verran kuin Keski-Euroopassa.

Mutta pilvistä täällä ainakin on. Mitä hyötyä niistä aurinkopaneeleista on, jos aurinko ei paista?

Aurinkokenno ei tarvitse toimiakseen suoraa auringonpaistetta, sillä se kehittää sähköä myös pilvisenä päivänä. Tuotto on kuitenkin selkeästi pienempää kuin aurinkoisella säällä. Itse asiassa paneelit tekevät sähköä kirkkaudesta, eivät siis suorasta auringonpaisteesta. Päiväaikaan sateellakin on niin valoisaa, että nykyaikaiset aurinkopaneelit tuottavat sähköä.

Kuinka paljon voin tuottaa niillä sähköä?

Hyvin suunnattu, varjostamaton ja nimellisteholtaan 1 kWp aurinkovoimala kykenee parhaimmillaan tuottamaan Etelä-Suomessa noin 900 kWh sähköenergiaa. Paneelin tuottoon vaikuttaa suuntaus, maantieteellinen sijainti ja kunkin vuoden auringon säteilyn todellinen määrä. Tehokkailla ja uudenaikaisilla aurinkopaneeleilla voit tuottaa sähköä kesäaikaan jopa yli oman tarpeesi, jolloin voit myydä ylituotantosi sähköyhtiöllesi.

Milloin aurinkopaneelit ovat maksaneet minulle itsensä takaisin?

Takaisinmaksuaika riippuu esimerkiksi sähkönhinnan kehityksestä ja siitä, miten paneelien tuottama sähkö pystytään hyödyntämään. Keskimäärin normaali aurinkoenergialaitteisto säästää energiaa 25–30 prosenttia vuositason energiankulutuksesta. Tämän lisäksi aurinkoenergiajärjestelmä nostaa kiinteistösi arvoa.

Kuinka usein paneeleja täytyy huoltaa?

Aurinkopaneelit eivät vaadi huoltoa. Paneeleja voi silloin tällöin pyyhkiä puhtaiksi samaan tapaan kuin ikkunoita, jotta lika ei peitä niitä. Usein pelkkä vesisade pitää ne puhtaana. Lumikin valuu pois itsestään, koska paneelit ovat riittävän jyrkässä kulmassa.

Kuinka monta aurinkopaneelia meidän katolle mahtuu?

Yksi aurinkopaneeli on reunamitoiltaan 1m x 1,7m. Yhden paneelin pinta-ala on siis 1,7 neliömetriä. Meiltä saat paneeleita niin monta kuin haluat. Näillä sivuilla on esillä aurinkopaneelien yhdistelmiä. Esimerkiksi vaikkapa omakotitaloille olemme paketoineet viisi erikokokoista paneelisettiä.

Ota selvää, minkä kokoinen on oman harjakattosi etelän puoleinen osa tai tasakattosi koko laajuus, niin tiedät, monenko paneelin yhdistelmä sinne mahtuu. Kannattaa käydä laskurissamme tarkistamassa, kuinka suuri osa katostasi ylipäätään soveltuu aurinkoenergian tuotantoon. Se antaa myös arvion tuotannon määrästä.

Voinko myydä ylijäämäsähköni?

Kyllä voit. Jos tuotat sähköä yli oman käyttötarpeesi, voit myydä sen meille tekemällä OmaSähkö-sopimuksen. Maksamme sähköstäsi tukkumarkkinahinnan eli pörssihinnan. OmaSähkö-sopimuksen voit tehdä mihin tahansa Suomeen. Yli oman kulutuksen tuotettu sähkö siirretään saman tien sähköverkossa lähiseudun muiden sähkönkäyttäjien käytettäväksi.

Minulla ei ole sähkösopimusta Sähkölaitoksen kanssa. Voinko silti ostaa Sähkölaitokselta aurinkopaneelit?

Totta kai. Aurinkopaneeleiden tilaaminen ei edellytä sähkön ostosopimusta Sähkölaitoksen kanssa.