Vastuullinen kesäduuni

Olemme olleet Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa 2016 alkaen. Osallistumalla kampanjaan haluamme osoittaa nuorten merkityksen Sähkölaitokselle ja sitoutumisemme seuraaviin hyvän kesätyön periaatteisiin:

- Meille on tärkeää, että saat hyvän hakijakokemuksen, mielekkään työn ja oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun.

- Tarjoamme kunnon perehdytyksen ja ohjaamme sinua työssäsi.

- Meiltä saat kirjallisen työsopimuksen ja työtodistuksen.

Meille on kunnia-asia työskennellä tulevaisuuden osaajien kanssa ja kesätöiden aloitus on meille vuosittainen kohokohta! On mainiota, että viihtyessään useamman kesän nuorelle on mahdollista rakentaa urapolkua (esimerkiksi asentajasta toimihenkilötehtäviin työnjohtoon/suunnittelijaksi) tai että pystymme tarjoamaan yhä vastuullisempia tehtäviä. Toisaalta mahdollisuus päästä ensimmäiseen oman alan tehtävään ja saada oman alan kokemusta on myös tärkeätä. Tehtävästä riippuen useat esihenkilöt pyrkivät räätälöimään kesän tehtäväkokonaisuuksia nuoren omien kiinnostuksenkohteiden ja osaamisten mukaan. Ole siis rohkea toiveidesi kanssa!

Parasta antia kesätyötutkimuksissa on ollut työilmapiiri ja että nuoret on otettu hyvin osaksi työyhteisöä. Olemme panostaneet perehdytykseen ja tästä onkin tullut kiitosta!

Tarvitsemme tulevaisuudessa osaavia tekijöitä – siksi meille on tärkeätä pyrkiä luomaan kesätyökokemuksesta myönteinen.

Lue lisää Vastuullinen kesäduuni -kampanjasta: http://www.kesaduuni.org/

 

Katso ja kuuntele, miten Camilla, Anni, Veli-Petteri ja Tino ovat viihtyneet kesätöissä