Energia-alalla on käynnissä historiallinen muutos. Ilmastonmuutos on ratkaistava, energiankulutusta vähennettävä ja
uusia tuotantomuotoja löydettävä.

Haasteet eivät ratkea odottelemalla ja siksi olemme käärineet hihat. Me Tampereen Energialla uskomme, että omilla teoillamme voimme näyttää esimerkkiä ja samalla auttaa asiakkaitamme kohti vihreämpää huomista. Siksi olemme päättäneet, että olemme hiilineutraaleja vuonna 2030 ja hiilinegatiivisia vuonna 2040. Muutos on kieltämättä iso ja onnistuminen vaatii paljon työtä. Ja juuri siksi tarvitsemme sinua ja osaamistasi: jokaisella teolla ja jokaisella meistä on merkitystä!

Energiamarkkinat muuttuvat jatkuvasti monipuolisemmiksi,
ja se on tässä työssä on mahtavaa. Meillä tätä työtä tehdään yhdessä. Muutoksen lisäksi parasta ovat työkaverit.”

Nina Mört-Happonen, Tuotepäällikkö

Luomme hyvän elämän edellytyksiä koteihin, työpaikoille ja julkisiin tiloihin Pirkanmaalla.

Haluamme esimerkillämme osoittaa, että toimimalla viisaasti ja määrätietoisesti muutos parempaan on mahdollinen ja vieläpä ripeällä aikataululla: energiantuotantomme on hiilineutraalia vuonna 2030. Hiilinegatiivisuuden olemme päättäneet saavuttaa vuoteen 2040 mennessä. Hankkeemme toteuttavat 36 % Tampereen hiilineutraaliustavoitteesta.

Päästöttömään tulevaisuuteen tarvitaan meitä kaikkia, koska jokaisella teolla ja jokaisella valinnalla on merkitystä. Mutta ennen kaikkea tarvitaan ihmisiä ja yrityksiä, joilla on viisautta ja tahtoa tehdä hyvistä aikomuksista totta. Tule mukaan matkallemme luomaan hiilineutraalia Tamperetta!

Olemme vakaa ja merkityksellinen työnantaja: lämpöä ja sähköä tarvitaan aina.

Työntekijämme viihtyvät meillä usein pitkään, sillä meillä on hyvä olla.  ❤️ Huolehdimme, että työntekijöidemme edut tukevat hyvinvointia ja parantavat työn mielekkyyttä. Hyvinvoiva työntekijä on arvokkain investointimme.

Se, että omaa työtä ja ammattitaitoa arvostetaan ja kouluttautumiseen panostetaan on yksi tärkeimmistä asioista työntekijöillemme ja tähän haluamme työnantajana panostaa. Meillä on hyvä meininki. Olemme siitä onnekkaita, että meillä työskentelee rohkeat, alansa ammattilaiset, jotka ovat myös pirun hyviä tyyppejä. Tällä jengillä on helppo rakentaa hiilineutraalia tulevaisuutta! Tampereen Energialla töitä tehdään yhdessä, yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Miksi Tampereen Energialle töihin?

Turvaa tulevaisuutesi

Meillä tehdään pitkiä työuria, koska luotamme osaavaan porukkaamme. Energia-ala on tämän hetken kiinnostavin ala ja töitä riittää Suomessa tulevaisuudessakin. Meillä on töissä alan parhaat tyypit, jotka tekevät töitä sydämellään ja yrittävät jatkuvasti löytää uusia tapoja tuottaa energiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Huolehdimme, että työntekijöidemme edut tukevat hyvinvointia ja parantavat työn mielekkyyttä. Hyvinvoiva työntekijä on arvokkain investointimme!

Sovita työ elämääsi

Liukuvan työajan joustavuus tuo viihtyvyyttä työhön ja helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista. Meillä on myös isossa osassa työtehtäviä mahdollisuus osittaiseen etätyöhön. Siinä yhdistyy etätyön ja lähityön parhaat puolet! Jokainen tiimi voi sopia omia käytäntöjään itse. Toimitilamme sijaitsevat ympäri Tamperetta. Meillä on koko Tampereen upeimmat tilat ikonisessa Lämpötalossa Ratinassa.

Rakenna oma urasi

Energiateollisuus on keskeisessä asemassa luomassa vaikuttavimpia ratkaisuja puhtaamman tulevaisuuden puolesta. Meillä tiedetään ensimmäisten joukossa, mitä alalla tapahtuu. ​Etenkin nyt sillä on valtava merkitys, kun energia-ala on päivän polttava puheenaihe.

Tulevaisuuden energiaratkaisut edellyttävät uudenlaista osaamista ja rohkeutta kehittyä. Panostamme johtamiseen jatkuvasti. Meillä on hyvä olla! Uskomme, että asiantuntija tietää itse parhaiten, millainen kehittyminen palvelee tulevaisuuden tavoitteitamme.

Liikuntaa sinulle sopivimmalla tavalla

Työn vastapainoksi meillä pidetään huolta hyvistä työsuhde-eduista huomioimalla työntekijöitämme eri tavoin. Uskomme, että hyvinvoiva ihminen on myös hyvinvoiva työntekijä. Voit esimerkiksi hurauttaa töihin työsuhdepyörällä!

Lisäksi aktiivinen liikuntajaostomme järjestää liikuntahetkiä ympäri Pirkanmaata.  Tässä hommassa ei tarvitse olla ammattiurheilija, kaikille löytyy sopiva laji. Bonuksena saat viettää aikaa mahtavien työkavereiden kanssa. Loistava tapa tutustua muihin! Jalat vie ja mieli lepää.

Tarjoamme myös nämä edut

Ennakoiva ja laaja työterveyshuolto

Olemme erityisen ylpeitä aidosti laajasta työterveyshuollostamme. Työntekijämme ovat myös Vakuutuskassan jäseniä, joka korvaa hierontakustannuksia, fysioterapiaa, hammashoitoa ja silmälaseja. Vakuutuskassa rientää myös apuun, kun tarvitset sairaalahoitoa tai terapiapalveluita.

Virkisty ja syö hyvin

Työntekijämme saavat käyttöönsä lounasedun ja pääsevät käyttämään Smartumin liikunta- ja kulttuurietua. Lisäksi hiihdosta innostuneita työntekijöitä hellitään munkin muodossa.

Verenluovutus

Verta luovuttaa Suomessa ainoastaan 3,5% luovutusikäisistä, vaikka verenluovuttajien tarve on suuri. Aikatauluhaasteet voivat olla verenluovutuksessa käymisen esteenä etenkin monilla työssä käyvillä. Mahdollistamalla verenluovutuksen työajalla olemme mukana auttamassa.

Avoin hakemus​

Liity tästä osaajajoukkoomme! Täytä avoin hakemuksen järjestelmäämme, niin kuulet ensimmäisenä avautuvista työpaikoista. ​

Työssä oppiminen ja opinnäytetyöt

Tarjoamme työssäoppimismahdollisuuksia ensisijaisesti kone- ja metallitekniikan sekä sähkö-/automaatiotekniikan opiskelijoille.  

Heräsikö kysyttävää?

Annukka Harjula

HR Business Partner