Vuosikertomus 2018: Uudet ilmastotavoitteet julki

08.04.2019 kello 09.48

Vuonna 2018 Tampereen Sähkölaitos -konserni täytti 130 vuotta. Juhlimme yhdessä asiakkaidemme kanssa, olimme mukana tapahtumissa, kuten Ruotsi-ottelu ja mahdollistimme Tampere Filharmonian elokuisen ilmaiskonsertin Sorsapuistossa. Julkaisimme myös komean 130-vuotishistoriikin, jonka on kirjoittanut Tampereen Kaukolämmön entinen toimitusjohtaja Olavi Toiva.

Vuosi 2018 tulee kuitenkin jäämään historiaamme myös sen vuoksi, että uusimme strategiamme. Siinä missioksemme asetettiin kunnianhimoisesti: "Tuomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen". Tätä tehtävää toteutamme tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaidemme kanssa – niin asiakkaan kuin ympäristönkin eduksi.

Uudet ilmastotavoitteemme 2030 julkaisemme ensi kertaa tässä vuosikertomuksessa. Ne asettavat rimamme korkealle, kuten pitkän tähtäimen tavoitteen kuuluukin. Keskeisimpiä kehityksen ohjenuoriamme on, että vuonna 2030 tuotamme 80 % energiastamme uusiutuvilla energianlähteillä.

Vuonna 2018 toimme markkinoille edistyksellisen Älykäs kaukolämpö -palvelun sekä pilotoimme taloyhtiöille kehitettyä sähköautojen Lähisähkö Lataus -palvelua, jonka toimme markkinoille alkuvuodesta 2019. Rakensimme Tarastenjärvelle 480 aurinkopaneelin muodostaman Tarasten aurinkopuiston ja olemme mukana edistämässä geolämmön käyttöönottoa Tampereella.

Naistenlahden voimalaitoksen saneerauksen suunnittelu alkoi aikataulussa ja taloudellisestikin vuosi oli erityisen onnistunut. Takanamme on siis värikäs, aktiivinen juhlavuosi, joka osoittaa, että yli 130-vuotiaskin muuntautuu sukkelasti tulevaisuuden kanssa yhteensopivaksi.

Tästä linkistä pääset lukemaan vuosikertomuksemme: VUOSIKERTOMUS 2018 (PDF)

Tästä linkistä pääset lukemaan tilinpäätöksen tiivistelmämme: TILINPÄÄTÖS 2018 (PDF)

 

Hyviä lukuhetkiä!

Vuosikertomus 2018 kansi