Tänään käyttöön vihittävä Naistenlahden biovoimalaitos laskee 20 % koko Tampereen hiilioksidipäästöjä

16.05.2023 kello 13.24

Naistenlahti 3 -biovoimalaitosta voi kutsua Tampereen lämpimäksi sydämeksi. Laitos tulee tuottamaan vuosittain puolet tamperelaisesta kaukolämmöstä.

- Sähkölaitos teki energiakäänteen vuonna 2010 ja Naistenlahti 3 on tärkein yksittäinen ilmastotekomme sillä tiellä. Tavoitteemme on olla hiilineutraali vuonna 2030 ja hiilinegatiivinen vuonna 2040, kertoo Tampereen Sähkölaitos -konsernin toimitusjohtaja Jussi Laitinen.

Noin 80 % tamperelaisista asuu kaukolämmöllä lämmitettävissä asunnoissa, joten uusi biovoimalaitos tulee lämmittämään noin 100 000 tamperelaisen kodit. Kaupungin tärkein lämmittäjä suunniteltiin huolella, ja rakennustyö sujui sen ansiosta nopeasti.

- Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Teimme vuosia etukäteissuunnittelua ja valmisteluja. Vasta toukokuussa 2020 alkoi tontilla näkyä merkkejä muutoksesta, kun vanhaa rakennuskantaa purettiin ensi kertaa laitoksen pihalta, kertoo projektipäällikkö Erkki Suvilampi.

Ison joukon yhteinen taidonnäyte

Työmaalle perehdytettiin vajaan kolmen vuoden aikana 3226 henkilöä yli 700 eri yrityksestä. Suurimmillaan työmaan henkilöstövahvuus oli toukokuussa 2022, jolloin työmaalla työskenteli yhtaikaa 474 henkilöä. Isoja hankintapaketteja tehtiin 71 eri sopimuskumppanin kanssa. Kumppaneista 94 % oli kotimaisia yrityksiä.

Kotimaisuus korostuu myös laitoksen polttoainevalinnoissa. Uusi kiertoleijukattila polttaa tehokkaasti pääpolttoaineitamme eli uusiutuvia metsäperäisiä biomassoja, kuten metsähaketta ja metsäteollisuuden sivutuotteita. Muita polttoaineita ovat A- ja B-luokan kierrätyspuu, C-luokan purkupuu ja SRF-kierrätyspolttoaine. Varapolttoaineena on jyrsinturve.  

- Uusi laitos korvaa vanhan Naistenlahti 2 -voimalaitoksen. Moderni teknologia vähentää merkittävästi melu-, pöly- ja vesistöpäästöjä. Lisäksi suljettu jäähdytysvedenkierto lisää turvallisuutta ja tehostaa lämmön käyttöä, muistuttaa Suvilampi.

Koska polttoaine tulee läheltä, sen kuljetuksesta syntyvät päästöt pysyvät maltillisina ja se tuo työtä ja työpaikkoja alueelle.

Tulevaisuudessa Naistenlahti voi toimia hiilinieluna

Uuden kattilan myötä energiantuotantomme hiilidioksidipäästöt laskevat merkittävästi. Määrä vastaa noin 55 % Tampereen Sähkölaitoksen kaikista CO2-päästöistä ja 20 % koko Tampereen CO2-päästöistä.

Jo nyt Naistenlahden savukaasut ovat erittäin puhtaita, sillä ne puhdistetaan sekä letkusuodattimella että savukaasupesurilla. Tulevaisuudessa aiomme pienentää päästöjä entisestään. Visiomme on, että Naistenlahdessa otetaan käyttöön hiilidioksidin talteenottoteknologia, jonka ansiosta kaukolämpö muuttuu hiilinegatiiviseksi vuonna 2040.

Hiilinegatiivisuus perustuu siihen, että puuperäisen bioenergian poltosta syntyvä hiilidioksidi otetaan voimalaitoksesta talteen ja varastoidaan hiilivarastoihin. Samaan aikaan energiantuotannossa käytettyjen puiden tilalle kasvaa uusia puita, jotka niin ikään sitovat hiiltä itseensä. Biopolttoaineisiin perustuva kaukolämpö onkin ainoa lämmitysmuoto, jolla hiilinegatiivisuus on mahdollista.

Investoinnit Naistenlahteen jatkuvat, sillä laitokselle ollaan rakentamassa lisälämmöntalteenottoa, joka entisestään tehostaa polttoaineen käyttöä.

Kauniisti valaistu maamerkki

Naistenlahti on maamerkki, jonka valaistu Näsijärven puolen seinä näkyy kauas. Noin 2000 neliön kokoinen seinä sai pintaansa 168 kolmiulotteista, pienten reikien koristamaa alumiinikomposiittilevyä. Futuristista 52 metriä korkeaa seinää valaisee 200 lediä.

Naistenlahti 3 -biovoimalaitos

  • Tampereen Sähkölaitoksen suurinvestointi yhä kestävämpään energiantuotantoon.
  • Kustannukset noin 200 miljoonaa euroa.
  • Tuotanto kattaa vuosittain noin 50 % Tampereen kaukolämmön tarpeesta.
  • Laitos vähentää noin 20 % koko Tampereen hiilidioksidipäästöjä.
  • Laitos korvaa vuonna 1977 valmistuneen Naistenlahti 2:n.
  • Laitos tuottaa sekä sähköä että kaukolämpöä. Polttoaineteho on 208 megawattia.

Naistenlahti