Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi on aloitettu, ja tavoitteena on kaupallisen tuotannon aloittaminen vuoden 2025 loppuun mennessä. Tarastenjärven hanke sai joulukuussa 2022 Suomen historian suurimman vihreän siirtymän energiainvestointituen, jonka myötä hankkeen toteutuminen otti merkittävän askeleen kohti lopullista investointipäätöstä ja rakentamisen aloittamista.

Tarastenjärven Power-to-Gas-laitos tulee tuottamaan uusiutuvaa synteettistä metaania, vetyä ja prosessilämmöstä tuotettua kaukolämpöä. Ensimmäisessä vaiheessa laitoksen kokoluokka on metaaniteholtaan 20 MW ja laitos tuottaa noin 12 000 tonnia synteettistä metaania vuodessa. Laitoksen lopullinen kokoluokka on metaaniteholtaan 60 MW ja vuosittainen polttoainetuotanto noin 35 000 tonnia. Valmistettu uusiutuva polttoaine on tarkoitus käyttää raskaassa maantieliikenteessä, jossa se korvaa fossiilisia polttoaineita ja siten vähentää merkittävästi raskaan liikenteen hiilidioksidipäästöjä.

Uusiutuvan synteettisen kaasun valmistusta varten tullaan Tammervoiman hyötyvoimalaitokselta ottamaan talteen vuosittain enimmillään 110 000 tonnia hiilidioksidia. Power-to-Gas-laitoksessa syntyvä prosessilämpö puolestaan hyödynnetään Tampereen kaukolämpöverkossa. Tämä prosessilämmön talteenotto ja hyödyntäminen vähentää polttoon perustuvaa kaukolämmön tuotantoa Tampereella.

Solmittu hankekehityssopimus on jatkoa yhtiöiden toteuttamalle esiselvitykselle sekä toteuttavuusanalyysille, jossa arvioitiin hankkeen teknis-taloudellista toteuttavuutta. Analyysi osoitti, että Tampereen Tarastenjärven voimalaitosalue on erinomainen sijainti suunnitellulle Power-to-Gas-hankkeelle. Markkinaympäristö ja yhteiskunnallinen tuki puhtaalle kotimaiselle kaasuntuotannolle on tällä hetkellä erittäin vahva.

– Allekirjoitettu hankekehitys osoittaa vahvaa sitoutumista hankkeeseen niin Ren-Gasin kuin Tampereen Energiankin osalta. Hanke on saanut erittäin laajasti tukea Tampereen Energialta, Tampereen kaupungilta ja viimeisimpänä Suomen valtiolta, kun hankkeelle myönnettiin lähes 46 miljoonan euron energiatuki. Vahva yhteistyö ja erinomainen laitoksen sijainti luovat erittäin vahvan perustan laitoksen jatkokehitykselle, joka tähtää Suomen historian suuriman Power-to-Gas-laitoksen rakentamiseen Tampereelle. Olen erittäin iloinen erinomaisesta yhteistyöstämme Tampereen Energian kanssa, jota saamme jatkaa nyt hankekehityksen puitteissa”, kertoo Nordic Ren-Gas Oy:n toimitusjohtaja Saara Kujala.

– On mahtavaa olla edistämässä konkreettisia uusia kiertotalousratkaisuja, jotka voimme ottaa käyttöön Tampereella jo lähitulevaisuudessa. Yhdessä Ren-Gasin kanssa olemme edistämässä hiilidioksidin talteenottoa ja hyötykäyttöä, samalla kun saamme käyttöömme kilpailukykyistä, hiilidioksidivapaata kaukolämpöä ja vähennämme CO2-päästöjä. Ren-Gasin osaaminen ja prosessit hankekehityksessä ovat olleet todella vakuuttavia, ja olemme erittäin tyytyväisiä, että voimme jatkaa yhteistyötämme tämän innovatiivisen hankkeen edistämiseksi”, kommentoi Tampereen Energia Oy:n toimitusjohtaja Jussi Laitinen.

Tavoitteena on rakentamisen aloitus vuoden 2023 aikana ja kaupallisen tuotannon aloitus vuoden 2025 loppuun mennessä.

Lisätietoa hankkeesta ja sen edistymisestä löydät Ren-Gasin nettisivuilta osoitteesta: https://ren-gas.com/projekti/tampere/

Ren-Gas Oy on puhtaan energian toteuttaja, joka rakennuttaa Suomeen hajautetun puhtaiden P2X-kaasupolttoaineiden tuotanto- ja jakeluverkoston raskaalle maantieliikenteelle. Ren-Gasin tuottamat uusiutuvat polttoaineet tulevat vähentämään fossiilisen dieselpolttoaineen käyttöä raskaassa liikenteessä n. 250 miljoonaa litraa vuodessa, vastaten noin viidesosaa raskaan liikenteen polttoaineen kulutuksesta. Syntyvällä puhtaalla polttoaineella voidaan vähentää yli miljoona tonnia hiilidioksidia vuodessa liikenne- ja energiasektorilla. P2X-polttoaineidensa energialähteeksi Ren-Gas hankkii yli 1200 MW uutta, kotimaista tuulivoimaa.

Tampereen Energia Oy on moderni energiakonserni, joka tuottaa kotimaista, uusiutuvaa energiaa sekä kehittää aktiivisesti tulevaisuuden energiaratkaisuja. Tampereen Energia vähentää suunnitelmallisella kehitystyöllään energiantuotantonsa hiilidioksidipäästöjä sekä luo työpaikkoja Pirkanmaalle. Vuonna 2021 konsernin liikevaihto oli 320 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa oli yhteensä 386 osaajaa.