Sähkön hinnan alennus kohdistetaan niihin sopimuksiin, joiden hinnat ovat eniten nousseet

07.12.2022 kello 11.35

Pörssisähkö- ja Tuntisähkö-asiakkaat voivat myös halutessaan siirtyä toistaiseksi voimassa olevaan sopimukseen. Määräaikaisten sopimusten päättyessä tarjotaan alennushintaista toistaiseksi voimassa olevaa sopimusta.

Tampereen Sähkölaitos helpottaa kotitalouksien ja pienyrittäjien ahdinkoa riskialtteimpien talvikuukausien aikana. Siksi Sähkölaitos antaa väliaikaisen alennuksen asiakkaidensa sähkön hintaan tammi-, helmi- ja maaliskuulle 2023. Hinnanalennuksesta päätti Tampereen Sähkölaitoksen hallitus 30.11.2022. Alennus on myös omistajamme Tampereen kaupungin toive ja tahtotila.

Alennus koskee niitä sähkösopimuksia, jotka on tehty viimeistään 30.11.2022, jolloin alennuksesta päätettiin. Alennus koskee kuluttajia ja pienyrityksiä eli alle 100 000 kWh vuodessa kuluttavia.

Sähkölaitoksen hallitus päätti, että alennus kohdistetaan niihin sopimuksiin, joiden hinnat ovat nousseet eniten eli toistaiseksi voimassa oleviin tuotteisiin. Toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia meillä on tuotenimillä Siistisähkö, Vesisähkö, Vesisähkö yö/päivä sekä Hyötytuulisähkö.

Lisäksi ne asiakkaamme, joilla on Tuntisähkö- tai Pörssisähkö-sopimus, saavat halutessaan vaihtaa sopimuksensa toistaiseksi voimassa olevaksi Siistisähkö-sopimukseksi. Uusi sopimus on voimassa aikaisintaan 1.1.2023. Sopimusvaihtoon varataan 14 päivää ilmoituksesta.

Lisäksi ne asiakkaamme, joiden Tampereen Sähkölaitoksen määräaikainen sähkösopimus päättyy ennen 31.3.2023, voivat halutessaan jatkaa Siistisähkö-sopimuksella asiakkuuttaan.

Alennus tulee näkymään Tampereen Sähkölaitoksen tuloksessa

Alennus tulee näkymään tuloksessamme, koska myymme sähköä kolmen kuukauden ajan noin puoleen hintaan. Tammikuulle pörssissä myydään sähköä tällä hetkellä hintaan 45 snt/kWh.

Olemme laskeneet, että yhtiön taloudellinen pohja kestää alennuksen nykyasiakkaillemme. Emme kuitenkaan voi ottaa uusia tappiollisia sopimuksia uusille asiakkaille eli niille, jotka nyt ovat muiden yhtiöiden asiakkaita. Alennuksen lopullinen kustannusvaikutus Sähkölaitokselle tulee riippumaan toteutuvista sähkön hankintahinnoista ja myyntivolyymeistä.

Hinnanalennuksen vaikutus asiakkaalle

Toistaiseksi voimassa olevien yksiaikaisten tuotteidemme (Vesisähkö, Hyötytuulisähkö ja Siistisähkö) hinnat vaihtelevat kuukausittain seuraavasti riippuen siitä, mikä on voimassa oleva arvonlisäprosentti ja milloin Sähkölaitoksen alennus on voimassa:

hinnanalennus

Kaksiaikaisen, toistaiseksi voimassa olevan Vesisähkö päivä/yö -tuotteemme hinnat ovat seuraavat riippuen siitä, mikä on voimassa oleva arvonlisäprosentti ja milloin Sähkölaitoksen alennus on voimassa:

vesisähkö päivä yö

 

Toimi näin:

  • Jos sinulla on toistaiseksi voimassa oleva sopimus Tampereen Sähkölaitoksen kanssa, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Alennus lasketaan automaattisesti.
  • Jos sinulla on pörssihintaan sidottu Tampereen Sähkölaitoksen Tuntisähkö- tai Pörssisähkö-sopimus, voit halutessasi ilmoittaa vaihtavasi sopimuksesi toistaiseksi voimassa olevaan Siistisähkö-sopimukseen lomakkeella.
    *** Kuluttajien lomake: https://www.sahkolaitos.fi/siistisahkomuutos

    *** Yritysten (kulutus alle 100 000 kWh/v) lomake: https://www.sahkolaitos.fi/siistisahkomuutosyritys  
  • Jos sinulla on määräaikainen sopimus Tampereen Sähkölaitoksen kanssa, sinun ei tarvitse tehdä mitään. Jos sopimuksesi loppuu 31.3.2023 mennessä, tulemme tarjoamaan siihen jatkoksi toistaiseksi voimassa olevaa Siistisähkö-sopimusta. Jos sopimus tuntuu hyvältä vaihtoehdosta, toimi tarjouksessa kerrottavien toimintaohjeiden mukaan.

Alennusuutinen on herättänyt jo kysymyksiä:

  1. Olen vaihtanut Tampereen Sähkölaitoksen pörssisähkösopimukseen syksyllä. Saanko siitä alennusta?
    Vastaus: Pörssisähkösopimuksen hintaa ei muuteta, mutta sinulla on mahdollisuus vaihtaa sopimuksesi toistaiseksi voimassa olevaksi Siistisähkö-sopimukseksi 1.1.2023 lähtien.
  2. Saanko alennuksen, jos siirryn nyt Sähkölaitoksen Pörssisähkö-asiakkaaksi?
    Vastaus: Et valitettavasti saa, koska alennus on kohdistettu omille asiakkaillemme, joiden kanssa meillä oli sopimus 30.11.22.
  3. Miksi alennus tehtiin sähkösopimuksen hintaan eikä sähkön siirron hintaan?
    Vastaus: Siirtohinnassa alennus ei kohdistuisi kalleimpiin sopimuksiin, joissa hinta on noussut eniten. Tarkoituksemme on auttaa hankalimmassa asemassa olevia. Osalla asiakkaistamme on edelleen hyvinkin edullisia määräaikaisia sähkösopimuksia.
  4. Määräaikainen sopimukseni päättyy 1.2.2023. Miten varmistan, että saan uuden toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen?
    Vastaus: Sinun ei tarvitse tehdä mitään, vaan sinut siirretään toistaiseksi voimassa olevalle Siistisähkö-sopimukselle, kun määräaikainen sopimuksesi päättyy. 
  5. Koskeeko alennus kaikki tamperelaisia?
    Vastaus: Alennus koskee asiakkaitamme. Kaikki tamperelaiset eivät ole asiakkaitamme.