Naistenlahti 3 -voimalaitoksen peruskivi muurataan tänään
Tampereen Sähkölaitoksen suurimman investoinnin, uuden Naistenlahti 3 -biolaitoksen, peruskivi muurataan tänään pienimuotoisessa kutsuvierastilaisuudessa.
Peruskiven muuraus on symbolinen alkusysäys, vuosituhansia vanha rakentamisen perinne. Se on lähtöisin jo muinaisesta babylonialaisesta tavasta, jossa kaikki rakentamiseen osallistuvat laittoivat ensimmäiset tiilet yhdessä paikoilleen.
Päivän juhlapuheen pitää Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly. Juhlan musiikista vastaa Arkibanjo, jossa basistina soittaa Naistenlahdessa työskentelevä sähkölaitoslainen, Pajusen Janne.
Fanfaarien saattelemana juhlaväki käy piilottamassa metallisen kapselin tulevan voimalaitoksen peruskiven sisään. Kapseliin laitetaan tämän hetken ajankohtaisia asioita, kuten tulevan rakennuksen piirustuksia ja tietoja, päivän kolikoita ja lehtiä. Sitten jokainen osallistuu muuraukseen eli lappaa betonia kapselin päälle, jotta se jää anturan sisään muistoksi tuleville sukupolville.
Historiallisessa tilaisuudessa on läsnä Sähkölaitoksen omistavan Tampereen kaupungin ylin johto sekä rakennushankkeen keskeisimpien yhteistyötahojen edustajat.
Arkkitehdin havainnekuva tulevasta voimalaitoksesta.
Naistenlahti 3
- Hankkeessa rakennetaan uusi ympäristöystävällinen CFB-kattilalaitos yhdistettyyn kaukolämmön- ja sähköntuotantoon.
- Korvaa teknisen elinikänsä päässä olevan Naistenlahti 2:n.
- Mahdollisuus toimia 100-prosenttisesti uusiutuvilla biopolttoaineilla.
- Vähentää CO2-ja muita savukaasupäästöjä.
- Vähentää melu-, pöly- ja vesistöpäästöjä.
- Hyödyntää olemassa olevia rakenteita ja tekniikkaa kuten vanhaa höyryturbiinia ja vuonna 2015 valmistunutta savukaasupesuria.
- Turvaa huoltovarmuuden Tampereen seudulla: Naistenlahti on tukipilarimme, kaukolämpöverkon keskeisin solmukohta ja sykkivä sydän.
- Vakauttaa kaukolämmön hintaa.
Lisätietoa Naistenlahti 3 -hankkeesta: https://naistenlahti.fi/