Kaukolämpöasiakkaidemme talvi näyttää normaalilta

08.09.2022 kello 15.35

Kaukolämpö on paikallinen tuote: se sekä tuotetaan että kulutetaan paikallisesti omalla jakelualueellamme, joka kattaa Tampereen lisäksi osan Pirkkalasta, Ylöjärvestä ja Kangasalasta. Se ei siis ole riippuvainen eurooppalaisista energiamarkkinoista niin kuin sähkö.

Euroopan energiakriisin aalloista kaukolämpöön vaikuttaa eniten se, että maakaasua ei ole käytettävissä kaukolämmön tuotantoon: sen saatavuudessa on epävarmuuksia ja sen hinta on korkea. Onneksi maakaasun osuutta tuotannossamme on jo vuosia suunnitelmallisesti pienennetty ja se on jo korvattavissa.

Tällä hetkellä noin 89 % tamperelaisista asuu kaukolämmöllä lämmitetyissä kodeissa. Korkea sähkön hinta ei vaikuta juurikaan kaukolämpöasiakkaisiin, ellei heillä ole erikseen käytössä esimerkiksi sähkötoimisia lämmityksiä. 

Kaukolämmön hinta on ollut vakaa jo 10 vuotta. Koska polttoaineiden, kuten öljyn ja puun, hinta on noussut, kaukolämmöllä on Tampereella noin 10 prosentin hinnankorotuspaine. Päätöksiä kaukolämmön hinnanmuutoksista ei ole tehty, mutta mahdollisesti tämän suuruusluokan hinnankorotus on edessä vuonna 2023.

Naistenlahti 3 -biovoimalaitos valmistuu alkuvuodesta 2023. Se tulee tuottamaan kaukolämpöä enemmän kuin vanha Naistenlahti 2, jonka Naistenlahti 3 korvaa. Uuden laitoksen lämpöteho on 160 MW, kun vanhan oli 120 MW. Lisäksi laitos tuottaa sähköä. Naistenlahti 3 turvaa huoltovarmuuden Tampereen seudulla: Naistenlahti on tukipilarimme, kaukolämpöverkon keskeisin solmukohta ja sykkivä sydän. Se myös vakauttaa kaukolämmön hintaa entisestään. 

Voidaankin sanoa, että kaukolämpöasiakkaamme kannalta tuleva talvi näyttää tavalliselta, siihen ei liity dramatiikkaa.

Kaukolämmön hintataso